Hämeenlinnan Postimerkkikerho r.y.

Hämeenlinnan Postimerkkikerho ry on perustettu 5.3.1937. Samana vuonna se hyväksyttiin myös valtakunnalllisen suomen Postimerkkeilijäyhdistyksen valtuuskunnan jäseneksi. Ensimmäisenä puheenjohtajan toimi kapteeni O.K. Selinheimo.


Päätoimintana on kerhoiltojen pitäminen, näyttelyiden järjestäminen ja yhteyden pitäminen alueen muihin kerhoihin. Kerhoon kuuluu lähes 150 jäsentä. Pääosa jäsenistä kerää suomalaisia postimerkkejä. Postikorttien keräämisellä on myös merkittävä osuus.


Hämeen alueen kerhot muodostavat keskenään tiiviin Tavastforum -yhteisön, joka julkaisee neljä kertaa vuodessa Tavastforum -lehteä, joka jaetaan Tavastforum -yhteisön kerhojen jäsenille. Tavastforum -lehden aikaisempien vuosien numeroita löydät tältä sivustolta.


Liity sinäkin jäseneksi vireään kerhoomme. Kannattaa kuulua Hämeenlinnan Postimerkkikerhoon!



Uutiset

Kerhon syyskokouksen päätöksiä. (23.11.2022)
Hämeenlinnan Postimerkkikerho r.y.:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin Luther -talolla tiistaina 22.11.2022. Kokouksessa tehtiin päätöksiä vuodelle 2023.  Vahvistettiin..

Rauman rautatien postimerkit (09.03.2022)
Oheinen artikkeli on julkaistu Satakunnan Kansassa 9.3.2022.

Uusi löytö (15.02.2022)
Uusi löytö. Hieno Thus (Tavastehus) postimestarin kynämitätöinti 5 kopeekan 1860 merkillä. Paikkakuntamitätöintejä 1860 merkeillä musteella tehtynä tunnetaan aiemmin..

Kerhon hallitus järjestäytynyt (05.01.2021)
Kerhon hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseensa ja valitsi varapuheenjohtajaksi jatkamaan Antero Lähteenmäen ja sihteerikseen Esa Kärkkään. Kerhomestarina..

Postimerkkikerhon syyskokous pidetty (18.11.2020)
Hämeenlinnan Postimerkkikerhon syyskokouksessa 17.11. valittiin Asko Tyvelän ja Pentti Virran tilalle hallitukseen Kalevi Ala-Kotila ja Jani Rantala. Askolle ja..